*

Elle Lazarov

Teinitytön pako Pohjois-Koreasta

 "Seitsemän nimen tyttö" Hyeonseo Lee kirjoittaa omaa kokemustaan lapsuudestaan Pohjois- Koreassa 80- 90 luvuilla ja lähdöstään sieltä.

Pakomatka kesti vuosikausia asuen Kiinassa viidellä eri nimellä, työtä tehden ja sulautuen yhteiskuntaan. Pitkien vaiheiden jälkeen pako päättyi Etelä- Koreaan ja sieltä avioliiton kautta Yhdysvaltoihin.

1980 Pohjois-Koreassa Hyesanin kaupungissa syntyi tyttö jolle annettiin nimi Kim Ji-hae.  Hyesanin kaupunki on Kiinan rajalla Yalujoen varrella. 

Yalujoki on matala ja kirja kertoo yllättävän vilkkaasta "liikenteestä" joen yli Kiinaan.

Kim Ji-haen äiti erosi, meni uusiin naimisiin ja taas tyttö sai uuden nimen Park Min-young. 

Pohjois-Koreassa on kastijärjestelmä.  Min-youngin vanhemmat olivat yläkastia, isä sotilas ja äiti valtion virkailija. Elämää elettiin suurten taulujen alla, jotka esittivät Suuria Johtajia. Niistä pyyhittiin pölyt päivittäin. Oli jatkuva pelko tarkastajan vierailusta. Pölyinen taulu oli epäkunnioittavaa ja siitä sai rangaistuksen.  Lapset koulussa opetettiin, että Suuren Johtajan puheet ovat ainoa totuus

90 luvun puolivälissä oli järkyttävä nälänhätä. Huhut kertoivat jopa kannibalismista.  

Kun Suuri Vanha Johtaja kuoli kaikkien piti itkeä.  Jos et itkenyt sait rangaistuksen. Jokainen kyttäs toisiaan se oli velvollisuus. 

Isä vangittiin ja kuoli äiti jäi yksinhuoltajaksi. Hän oli viisas "bisnesnainen". Kauppa joen yli Kiinaan kukoisti. Lahjomalla asiat järjestyivät.  Kiina oli ihmemaa pohjois- korealaisille. Kiinan televisiota katseltiin salaa ja sieltä tuotiin musiikkia jota salaa kuunneltiin.

Isän veli asui Kiinassa. Min-young  halusi nähdä Kiinan.  Juuri ennen 18v. syntymäpäiväänsä hän ylitti Yalujoen äidiltään salaa. Tarkoitus ei ollut paeta Pokjois-Koreasta. 

Tieto tytön lähdöstä oli tullut ilmi eikä takaisin ollu paluuta.  Siitä alkoi seikkailu.

Täällä uutisia kuunnellen tulee käsitys että vain harva pääsee pois Pohjois- Koreasta. Tämän kirjan mukaan Etelä- Koreassa on pakolaisleirejä  pohjois-korealaisia varten.  Ei  ole helppoa elää pakolaisena, pohjois- korealaisia pidetään toisen luokan kansalaisina, he tekevät niitä töitä mitkä etelä- korealaisille eivät kelpaa.

Tämä kirja osoittaa myös sen, että pakolainen kaipaa kotiaan, kotimaataan.

Sain paljon utta tietoa ja ymmärrystä Hyeonseo Leen kirjaa lukiessani

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ja elämme kohta jo 2020-lukua, joissain maissa eletään vielä henkisesti kivikautta.

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Totta niin!
Kuitenkin ihmisillä siellä on samoin tunteet kuin täälläkin, yksityiset surut, ilot rakkaudet, pelot, haaveitakin, toiveet, niin toive, ettei se "korttekikyttä" keksisi mitään protestoitavaa.
Kapinamieli tyrehtyi, kun joutui seuraamaan julkista teloitusta. kirjan tyttökin koulutyttönä.
Ihminen on kekseliäs otus yrittää kaikissa olosuhteissa selvitä parhaalla mahdollisella tavalla.
Kiitos kommentistasi Ari.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset