Elle Lazarov

Hyttysansa. Pataatin viljelyä.

Oululainen Riitta neuvoo miten voi istuskella ulkona kesäisin ilman hyttysten häiriköintiä.

Hän on kuulemma jo useamman kesän käyttänyt niksiä.

Pirkkaniksi, mikäpä muu!

Otetaan terassille, jossa täytyy olla sähköpistoke tuuletin.

Tuulettimen kehän umpäri ripustetaan sukkahousut.

Kun tuuletin pyörii ilmavirta vetää hyttysparat sukkahousujen sisään.

Sinnä sukan kärkeen ne pakkautuvat.

Lehdessä oli hauska kuva laitteesta, jossa sukkahousut liehuivat tuulettimessa.

Tätä aion kokeilla!

 

Vaikka tänne kaupunkiin tulin hetkesi  lepäämään " maaseudun rauhasta"  täytyi kuitenki saada sormet multaan.

Istutin  pataatin.

En ole koskaan maistanutkaan pataattia. Google kertoi sen sisältävän A vitamiiniä B vitamiiniä sun muita hyviä aineita. Heh, en usko, että kovin suureen satoon pääsen.  Lähinnä koristekasviksi kokeilen.

Piti laittaa puoliksi multaan, pitää kosteana ja odottaa silmujen puhkeamista. Joku kertoi laittaneensa sen helmikuussa kasvamaan nyt oli hätää kärsimässä, kun kasvoi niin valtaisaa köynnöstä.

Kuvassa oli kauniit punertavat lehdet ja kukat kuin elämänlangassa on samaa sukua.

Nyt vain odottelen millaisen viidakon saan parvekkeelleni.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Minulla on ollut kaksi bataattia helmikuusta kehittymässä. Alkuun oli pienet punaiset silmunalut, sitten on tullut pitkä oksat, joissa lehdet. Taitoin oksia maljakkoon, jossa juurtuivat. Nyt ovat kasvihuoneessa kasvamassa. Muutaman istutin ulos pellolle ja muutaman oksan annoin naapurille. Naapuri laittoi myös kasvihuoneeseen hyvään multaan kasvamaan.

Kaksi bataatti on sellaisenaan purkissa. Odottelen niiden kasvattavan jotain juureenkin, mutta kenties voivat tuottaa kukkiakin. Sen näkee kesän mentyä.

Bataatista saa monella tavalla hyvää syötävää. Muun muassa olen tehnyt ohuita viipaleita, jotka olen paistanut pannulla öljyssä. Salaatinlehtiä ja paistettuja bataatin viipaleita, pannulla käytettyjä punajuuren viipaleita ja pähkinöitä. Niistä tulee maukas salaatti, kun vielä tekee hyvän salaatinkastikkeen.

Bataattichipsitkin ovat maistuvia.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Bataatti on maukas ja hyvä, mutta taitaa Suomessa jäädä vain koristekasviasteelle.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Et ole seurannut sen viljelyä. Kyllä sitä viljellään ihan pellolla. Viljelty 2010 saakka. No meitä on sitten kokeilijoitakin, jotka ensimmäistä kertaa yrittävät kasvattaa.

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov Vastaus kommenttiin #3

Kiitos Irja kokemuksista pataatin kassa. Täytyy ostaa ja maistaa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #3

Aha, kiitos tiedosta, en ole täällä pohjoisessa tietoinen kaikista etelän oikuista. Kiva jos onnistuu meillä Suomessakin tuo bataatti. Ihan herkullinen eväshän se on.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

- Bataatti on Keski-ja Etelä-Amerikasta kotoisin oleva trooppinen lyhyen päivän kasvi, joka ei Suomen suvessa avomaalla kuki.

Niin väitetään myös maa-artisokasta ettei se kuki täällä, mutta se on kuin kimalaisen lento kukaan ei ole kertonut maa-artisokalle ja se vain kukkii pohjolassakin.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Näin on maa-artisokka kukkii mutta vasta myöhemmin syksyllä. Saman tekee ehkä myös bataatti. Sehän nähdään ehkä tänä vuonna. Hyvin voivat ja kasvavat, vaikka on alkuun ollut viileitäkin öitä. Yllätyin, että kesti etelän eläjä viileyttä.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset