Elle Lazarov

Profiilikuvapäivitys, selfie matkalla.

En ole selfie ihmisiä, mutta tässä on niin mieluinen matka edessä, että tuli oikein hyvänmielenkuva. Matkani  on maahan, jossa on suuri osa sydämestäni, lapsenlapseni ovat puoliksi sveitsiläisiä.

Sveisi ja sveitsiläisyys on tullut tutuksi monislta matkoiltani.

Esimmäisen kerran lensin alppien yli Geneveen. Huimaa katseltavaa kumpuileviin tuntureihin tottuneelle. Ensimmäinen henkäys alppi ilmaa, kun astuin ulos lentokoneesta, senpä voi vieläkin aistia . Silloin oli juuri puhjennut kevät siellä ja meillä pahin rospuutto.

Rakkautta ensihenkäisyllä!

Unikoita kukkivat niityt ja ne alppimajat ihan oikeasti.  Vuoripolut,  maisemat joissa eletään kuin postikortissa.

Terveen tuntuinen hajumuisto myös maaseudun kompostoituvista lanta-aumoista. Ihmisten puuhakkuudesta vahva ensivaikutelma.

Tykkään juustosta ja perunasta, fondue, raclette, rösti ovat kuin minua varten tehdyt.

Sveitsiläiset, he ovat monen kirjavia, mutta yleisesti rauhallisia, kohteliaita,  ilmapiiri on miellyttävän levollinen.

Lapsenlapseni hämmästytti jo kolmivuotiaana naapurini täällä, kun tervehti ilosesti kaikki pihalla ja rapussa näkemänsä kulkijat.

Siellä he ovat kasvamassa, tietysti ikävöin, mutta vain kahden tunnin lentomatkan päässä.

On Sveitsi ollut minun elämässä tärkeänä jo seitkytluvulta asti. Silloin ostin Bamix sauvasekoittimen, joka toimii vieläkin ja vähän myöhemmin Duromatic painekattilan. Painekattilassa kypsyy nopeasti lihasoppa ja paljon muutakin. 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Olipa kiva kuva ja kiva kirjotus kans!

Mulla tullee Sveitsistä miehleen net Heidi kirjat ja että siellä huippaisko on niin korkeita vuoria(?) ja jyrkkiä rintteitä laaksoihin.

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Kiitos Hilkka kommentistasi. Kyllä siellä välillä huimaaki ne maisemat tunturientyttöä.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa